Paluu

Huuuuuuh. Olen kotona. Nyt käännetään asetin nupista viimeisen kerran vaihtoblogi -asentoon ja palataan ajassa taaksepäin Prahan vaihtoajan viimeiseen viikkoon, lähtötunnelmiin ja kotiinpaluuseen.

Palautin viimeisen esseeni samana päivänä kun sain Johanneksen vieraaksi. Palautuspäivä oli oma deadline, sillä en olisi saanut enää kirjoitettua kaverin ollessa kylässä. Olin erittäin tyytyväinen tekstiin, josta muodostui ikään kuin oma lopputyöni vaihto-opinnoista. Käytin esseessä hyväksi lähes kaikkien opiskelemieni kurssien sisältöjä sekä puheviestinnässä opittuja teorioita.

Kokonaisarvosana jäi 1,75 keskiarvoon asteikolla 1-4, joten olen erittäin tyytyväinen. Charles Universityn vaatimustaso on kova ja tein omaa tasoani edistyneempiä kursseja. Viimeisestä esseestä sain kiitettävän ja kurssiarvosanaksi 2:n, kuten ennakoin. Koulutyöt hoidettua oli vihdoin mahdolllisuus nauttia viimeinen viikko lomailusta.

Johanneksen kanssa kävimme katselemassa tärkeimpiä nähtävyyksiä ja suosikkiravintoloita ja -pubejani. Päätin reissun kaikkien aikojen yllätykseen. Paluulentomme oli sunnunntaina kesäkuun viimeinen päivä. Herätin kaverini perjantaiaamuna sanomalla, että laukut pitää pakata. Hän oli hämillään. Olihan lähtöön vielä pari päivää aikaa. Heitin hänelle sänkyyn pari lippua, joiden pääsanoma oli: Open Air Festival - Bratislava, Armin van Buuren.

Hankin meille liput Slovakian suureen ulkoilmakonserttiin ja viimeistä edellisenä päivänä matkustimme Bratislavaan kuuntelemaan yhtä maailman parhaista Dj:stä. Armin oli huippu huikea! Täysi kymppi. Kahden ja puolen tunnin setti tanssitti, kosketti ja jäi mieleen yhtenä kaikkien aikojen parhaista musiikkikokemuksista.

Keikan jälkeen hyppäsimme slovakialaisen ystäväni autoon ja lähdimme tien päälle kohti Prahaa puoli neljän aikoihin aamuyöstä. Ajomatkaa oli edessä viisi tuntia, jonka jälkeen pari tuntia vielä paluulennon lähtöön.

Olin palauttanut Hostivarin majoituksen avaimet jo lauantaina ennen lähtöä, joten siirtyminen lentokentälle oli stressitön. Mitä nyt meinasimme myöhästyä lennolta.

Seuraavaa kappaletta kirjoittaessani tulen tuntemaan kuinka kylmät väreet kulkevat pitkin selkääni ja liikutus on voimakas.

Vietin Keski-Euroopan sydämessä, kauniissa Prahassa, ikimuistoiset viisi kuukautta. En tykkää käyttää kliseitä, mutta pakko minun on muiden vaihtareiden tapaan kehua ilmapiiriä, joka Erasmus- ihmisten välille muodostuu. Kertakaikkisen hienoja tyyppejä eri puolilta maailmaa. Vaihtokohteena Praha on varmasti yksi parhaista, mitä meidän alalta voi saaada englanninkielisillä opinnoilla.

Yhteydet naapurimaihin ovat lyhyet, joten halvoilla busseilla pääsee valloittamaan Keski-Euroopan opiskelijabudjetilla, Praha on riittävän länsimaalainen välttääkseen järkyttävän kulttuurishokin ja elinkustannukset ovat melko edulliset Suomen hintoihin verrattuna. Opetus on erittäin laadukasta ja kurssien sisällöt mielenkiintoisia. Risuja heittäisin kurssivalintametodeista, sillä ennen matkaa oli haastavaa tehdä minkäänlaista suunnitelmaa tulevista opinnoista. Paikanpäällä hommat hoituivat kuitenkin ihan ok.

Nyt on kuukausi takana Suomessa ja paluun jälkeen olen viettänyt kesälomaa. Huomenna annan vinkkejä syyskuussa Prahaan vaihtoon lähteville kavereille. Näin sen pitää ollakin.

Tsekki oli hieno kokemus, mutta kotiin on aina hienoa palata. Syksyllä taas Jyväskylään!

Paluu häämöttää

Kulunut viikko Prahassa on ollut uskomaton. Kelit ovat todellakin hellineet. Päivisin on mittarilukema lähennellyt 30 astetta ja kahtena yönä olen päässyt ihailemaan voimakkaita ukkosmyrskyjä ikkunoista. Parasta oli kuitenkin pikkuveljen vierailu mestoilla. Aivan huikeaa toimintaa seitsemän päivää vallattoman viikarin kanssa.

Teemme hänen kanssaan oman raporttime reissusta myöhemmin, mutta kerrottakoon jo missioinamme olleen kaupungin sekä parhaan hampurilaisen että oluen löytäminen. Hampurilainen löytyi viidennellä ruokailukerralla ja oli äärimmäisen herkullinen! Erilaisia oluita maistoimme yli neljääkymmentä viikon aikana. Monissa pubeissa on täällä mahdollisuus saada 0,1l kokoisia maistiaisia, jolloin useiden maistelu, varsinkaan jaettuna kokemuksena, ei käy liikaa terveyden päälle.

Opinnot lähestyvät loppusuoraa. Ihan omaa saamattomuutta on venynyt. Viimeisestä tentistä on kulunut jo kuukausi, mutta yksi essee on vielä palauttamatta. Deadlineen on viikko aikaa, eiköhän sekin tuosta hoidu. Olen läpäissyt kaikki muut kurssit. Tentit olivat kohtalaisen vaikeita, muttei mitenkään ylitsepääsemättömiä. Arvosanataulukossa on kaksi 2:sta ja yksi 1. Täällä asteikko menee 1-5 ykkösen ollessa paras. Yhdestä kurssista jäi käteen pelkkä suoritusmerkintä ja viimeisestä on haussa vähintään 2, sillä tentti meni lupaavasti.

Kesänviettoon täällä on kuulunut vierailu paikallisessa maauimalassa, auringonottoa mahtavissa puistoissa, saliharjoittelua sekä matkailua. Reissun aikana on tullut nyt nähtyä Kutná Hora, Liberec, Brno ja Cesky Krumlov tämän maan rajojen sisällä sekä Wien, Bratislava ja Pruzina naapurimaissa. Ainoa todella iso harmitus jäi vaivaamaan Saksanreissujen kaaduttua. Onneksi sinne pääsee näppärästi Suomesta milloin tahansa.

Koti-ikävä on päässyt ajoittain kalvamaan mieltä, mutta pääsääntöisesti fiilis on ollut todella hyvä koko ajan! Läheisten vierailut Prahaan ja yhteydenpidon helppous Facebookilla ja Skypellä ovat helpottaneet.

Viimeisellä viikolla odotettavissa vielä läheisen ystävän kyläily, joten varmasti tulee huikea lopetus reissulle. Nyt vielä viimeinen essee pois alta. Siis nyt!

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Räjähdyksen jälkeen

Palaan tekstissä monen tasoisiin tuskallisiin hetkiin. Ensimmäinen on todeta edellisestä kirjoituskerrasta vierähtäneen liikaa aikaa. Paljon on sattunut välissä hienoja ja huonoja asioita. Katsotaanpas mitä tänään saadaan "paperille".

Luin ennen reissuunlähtöä Prahassa aiemmin olleiden Jyväskylän opiskelijoiden reissublogeja ja pistin merkille jo tuolloin pitkän kirjoitustauon toukokuun tietämillä. Ajattelin "minulle ei todellakaan käy noin! Olenhan ahkera ja tykkään kirjoittamisesta." Kuinkas kävikään... Onneksi täällä taas.

Minulla oli mainio lista mainittavia asioita tuossa ennen vappua. Vapun jälkeen oli tarkoitus vetää yhteen pääsiäisenvietto, välipäivien kommellukset ja vappuriennot. Jotain kuitenkin tapahtui ja kaikki suunnitelmat muuttuivat täysin. Elämä muuttui hetkeksi ja muutenkin tuntui kuin olisi ollut hetken aikaa aivan eri ihminen.

Pääsiäistraditiot

Kuten Suomessa, täälläkin virvotaan. Oksien heiluttelulla on sama tarkoitus, mutta toteutustapa on hieman kotimaisesta poikkeava. Tsekissä miehet "hakkaavat" kepeillä, yleensä itse tehdyillä ja koristelluilla, naisia. Tyttöjen mielestä ei välttämättä niin kivaa. Perimmäinen tarkoitus tällä on kuitekin toivottaa pitkää ikää ja kauneutta, kuten meillä.

Pitkäperjantaina kävimme kaverini kanssa syömässä lammasta ravintolassa ja sunnuntaina kokkasin itselleni kana-aterian palanpainikkeena erinomaista punaviiniä lähimarketista kolmella eurolla. Jatkoin siis Suomessa omaksuttua traditiota lampaan syönnistä pääsiäisenä. Tällä kertaa ilman perheenjäseniä.

Maanantaina kävimme reissulla pikkukylissä lähellä Prahaa. Kolín on n. 45min. junamatkan päässä ja Kutná Horaan puksutimme toista tuntia. Jälkimmäisessä kävimme morottelemassa hienoa katedraalia, josta löysin opaslehtisen suomeksi!

Terveydenhuolto Prahassa

Erään juhlapäivän jälkeen menimme hakemaan pitsaa lähiravintolasta ruotsalaisen kaverin kanssa. Huonosti nukuttu yö, vähäinen nestetankkaus ja kuuma ravintola taisi viedä mehut mieheltä, sillä ulos tullessamme hän pyörtyi ja löi päänsä rajun näköisesti kivirapun terävään kulmaan. En muista milloin olisin (siihen mennessä) säikähtänyt niin kovin.

Leuan hän löi ja jälki oli aika rumaa. Lähdimme metsästämään terveysasemaa, sillä mielestäni ruhje vaati tikit. Menimme Prahaa ristiin rastiin. Matkanteko oli hidasta, sillä hän voi edelleen pahoin. Meidät lähetettiin neljään eri rakennukseen ympäri keskustaa ennen kuin oikea paikka löytyi. Hammaslääkäri... Ei olisi ihan ensin tullut itselle mieleen. Siellä kuitenkin tarkastivat purukaluston olevan kunnossa täräyksen jäljiltä ja ompelivat viisi tikkiä. Kaverille määrättiin reilu viikko lepoa korkean verenpaineen vuoksi ja kontrollikäynti huilin jälkeen.

Räjähdys 

Niin, sitten tämä ikävin osa tarinaa. Tästä varmaan osa onkin jo lukenut Suomessa lehdistä ja verkkosivuilta. Nyt annan tulla oman tarinani. Se on lyhyt.

Maanantaina 29.4. menin aamulla kouluun kymmeneksi paikallista aikaa (GM +1). Tullessani yliopistolle kävin chatkeskustelua Facebookissa pikkuveljeni kanssa ja manasin tulevaa tenttiä ja huonoa valmistautumista. Sillä hetkellä edessä häämöttävä tentti tuntui ylivoimaisen isolta rasitteelta ja esteeltä elämässä. Suorastaan otti päähän.

Astuin luokkaan viimeisenä, paria minuuttia vaille kymmenen. Muut olivat tulleet hyvissä ajoin. Istuin alas ja laskin laukun maahan. Silloin kuului kolme elämäni hetkeksi mullistanutta ääntä. Ensimmäinen oli kumea pamahdus, kuin joku olisi laittanut pienen ilotulitteen kattilan alle ja istunut päälle. Sitä seurasi valtava räjähdys. Ääni sattui korviin ja aloin syöksyä lattialle vaistomaisesti. Syöksyessäni katsoin luonnollisesti ikkunoiden suuntaan, josta ääni kuului. Ja lasit särkyivät. Jokaikinen luokkahuoneen suurista ikkunoista pamahti siruiksi ja lensi päällemme. Kaikki tapahtui ehkä kahden sekunnin sisällä. Sitten alkoi kaaos.

Olin etummaisessa rivissä ja huusin lattialla makaaville kavereille, että ottaisivat rauhallisesti ja että meidän pitää mennä ulos. Osa lähti silti juoksemaan kiljuen päättömästi. Katsoin muiden pääsevän ulos luokasta ja lähdin itse perään. Käytävä oli kuin taistelutanner. Lattiat olivat täynnä vanhan rakennuksen pirstoutuneita rakenteita, puusälää ja lasinsiruja. Ympärillä poukkoili ja huusi haavoittuneita opiskelijoita sekä henkilökuntaa. Menimme kakkoskerroksesta kohti katutasoa ja pääovea.

Aulan respan henkilökunta hoiti ohimennessämme pahasti päänsä haavoittanutta sihteeriä. Jäimme vähäksi aikaa auttamaan heitä ulos. Pihalla kadulle oli jo kerääntynyt uteliaita sekä satoja opiskelijoita, jotka tulvahtivat ovista ulos pamauksen jälkeen. Kollektiivinen rauhallisuus pihalla oli hämmentävää. En tiedä olivatko ihmiset shokissa, mutta päätön ryntäily ja paniikki tuntui jääneen sisälle, hyvä niin. Jaoimme parin kaverin kanssa paperia haavoittuneille ja katsoimme onko kukaan pahasti loukkaantunut. Muutama pahemmin itsensä satuttanut oli autettu bussipysäkille istumaan. Heille heitin vesipullon laukusta. En tiedä mikä tämän jälkeen iski.

Välittömästi räjähdyksen jälkeen mielessä vilisi otsikot Bostonin pommi-iskusta sekä videot siellä haavoittuneista ihmisistä. Ulos mennessämme pelkäsin koko ajan uutta räjähdystä. Olihan Bostonissakin räjähtänyt kahdesti. Eräs kuva oli jäänyt mieleeni hyvin. Joku oli tapahtumapaikalla kuvatessaan ikuistanut vahingossa katolla seisseen hahmon, jonka epäiltiin liittyvän räjähdyksiin. Ajattelin, ettei muutamasta kuvasta varmasti olisi haittaa, joten säntäsin talon taakse, jossa arvelin räjähdyksen olleen, koska siltä puolelta ikkunat tulivat sisään.

Katu oli aivan kuin jostakin sotafilmeistä. Autoja oli murskana, kaikista lasit rikki. Asfaltti oli täynnä lasia, muovia ja puusälää. Yliopiston viereisen rakennuksen seinä oli räjähtänyt ulos. Sisältä kannettiin loukkaantunutta ulos. Hän ei liikkunut. Otin muutaman kuvan karmeasta näkymästä ja juoksin jututtumaan paikalle tullutta poliisia. Hän sanoi kyseessä olleen kaasuräjähdys, pyysi minua kertomaan muille sekä alkoi eristää aluetta. Palasin luokkakavereiden luokse samalla lähettäen kuvani Twitteriin sekä Facebookkiin. Kai tarkoitukseni oli varoittaa ihmisiä tulemasta alueelle.

Pelastuslaitos tuli paikalle reilussa viidessä minuutissa! Erittäin nopeasti. Ambulansseillakin meni saapumiseen vain hiukan reilu kymmenen minuuttia. Meidät häädettiin alueelta ja lähdimme tsekkiläisen kaverini kanssa kahvilaan nettiyhteyden päähän raportoimaan tapahtuneesta. Kuppilassa oli TV auki ja jokin paikallinen kanava lähetti jatkuvasti live-kuvaa tapahtumapaikalta. Kaverini tulkkasi onneksi, joten pysyin kärryillä tapahtumista. Odotimme tietoja loukkaantuneista ja kuolonuhreista. Onneksi kuolleita ei ollut! Ihme ja kumma...



Sattuma ja seuraukset

Vanhempani olivat ilmoittaneet Prahaan tulostaan viikkoa ennen räjähdystä. Heillä oli iltalento varattu maanantaille. Olin todella onnekas. Sain heidät tueksi ja seuraksi välittömästi tapahtuman jälkeen. Viikosta tuli dramaattisen alun jälkeen kuitenkin ihan mukava. Melkoisen kiva yhteensattuma aikataulullisesti. Muuta mukavaa ei sitten räjähdyksene liittyen ollutkaan.

Elämäni meni ihan mullimallin hetkeksi. Sitä on vaikea selittää. Kai se liittyy siihen kokemukseen, että tuntee olleensa lähellä kuolemaa. Oli erittäin vaikeaa motivoitua tai ylipäätään kyetä tekemään mitään opintoihin liittyvää lähes kahteen viikkoon. Vaikeuksiahan siitä totta kai seuraa tiukoilla opiskeluaikatauluilla. Muutaman kurssin jouduin valitettavasti jättämään pois alkuperäissuunnitelman vastaisesti. Osa opettajista on ollut ymmärtäväisiä, osa vähemmän. Lähinnä siitä syystä yksi kurssi jää pois. Kenties räjähdys näytti pieneltä asialta norsunluutornista katsottuna. Eräälle professorille olisi tehnyt hyvää olla auttamassa haavoittuneita kollegoita, jotta olisi saanut hiukan perspektiiviä asian tutkiskeluun.

Sensaatio

Viime viikolla minulla oli kunnia toimia isäntänä hyvälle suomalaiselle ystävälle. Vietimme mainiota aikaa Prahassa. Seurassamme viilettivät myös kaksi muuta suomalaiskaverusta, jotka olivat tulleet lomalle Keski-Eurooppaan. Viikon kruunasi lauantain Sensation White. Tästä ei tarvitse kertoa enempää. Videoita on YouTube täynnä. Oli huikea kokemus nähdä 17 000 ihmistä pukeutuneena kokonaan valkoisiin.

Nyt menee jo paremmin. Kaksi tenttiä jäljellä ja yksi essee palauttamatta. Toivottavasti nämä hommat saa vielä pois alta ennen kuukauden päässä häämöttävää paluuta!

Minä, virtuaaliminä, henkinen minä - jos kuolen, kuolenko?

Yksi kautta aikain kenties kiinnostavimmista (ratkaisemattomista) kysymyksistä ihmiskunnan historiassa on "mitä tapahtuu kuoleman jälkeen?" Minäkin haluaisin tietää. Kertoisin, jos tietäisin. Erilaisia selityksiä, versioita ja uskomuksia on varmasti yhtä paljon kuin on ihmisiäkin; usko eri asioihin jakaa mielipiteitä.

Tarkoitukseni ei ole nyt pohtia kuoleman jälkeisen elämän mahdollisuutta tai asiaa hengellisestä näkökulmasta. Parhaalla kurssilla "New Media and Convergence Culture" keskustelimme jälleen sosiaalisen median palveluista, joihin ihmiset ovat luoneet satoja miljoonia profiileja vuodesta 2005 alkaen. Profiilien luojien keskuudessa on ollut jo luontaista poistumaa, joten keskustelimme siitä kuinka "virtuaaliminä" jää tai voi jäädä elämään fyysisen minän kuoltua pois.

Luennoitsija kertoi esimerkin hänen suomalaisesta ystävästään, joka kuoli tapaturmaisesti auto-onnettomuudessa Tsekissä. Vielä viikon kuluttua turmasta hänen profiilinsa "eli" Facebookissa, joten hänen seinälleen pystyi kirjoittamaan, hänen aikaisemmat tykkäyksensä näkyivät vielä eri sivustoilla. Hänet pystyi jopa kutsumaan vielä eri tapahtumiin, vaikka hän oli menehtynyt seitsemän päivää aiemmin. Luennoitsija kuvasi tätä tapahtumaa sanalla "scary".

Lopulta tilanne ratkesi omaisten otettua yhteyttä Facebookin ylläpitoon ja selitettyään tilanteen he saivat menehtyneen profiilin salasanan ja kävivät poistamassa profiilin itse. Entäs jos turman uhrilla olisikin ollut 30 profiilia 20:ssä eri sosiaalisen median palvelussa? Melkoisen kova homma käydä poistamaan jokaista erikseen. Opettajan mukaan tällaisiin tapauksiin ei kuitenkaan ole vielä olemassa mitään vakiintunutta ja yksinkertaista käytäntöä. Pitäisi, ehdottomasti, olla jo! Kertokaa minulle, jos tiedätte paremmin.

Meillä on ollut ko. kurssin aikana puhetta myös verkkosovelluksesta/palvelusta, joka kerää käyttäjästä tietoja siten, että vuosien jälkeen virtuaaliprofiili pystyy vastaamaan käyttäjien   kysymyksiin kuin oikea käyttäjä, vaikka tämä olisi kuollut. Palvelu taisi olla Twitter-pohjainen. Käytännössä se siis tarkkailee twiittejä ja twiittaajaa keräten dataa tämän käyttäytymisestä ja ilmeisesti laskee todennäköisyyksiä tietynkaltaisille vastauksille.

En ihmettelisi tällaisen palvelun ilmestymistä. Eettisestikin kestäisi ehkä päivänvalon, jos "asiakkaat" olisivat antaneet itse luvan heidän tietojensa keräämiseen sekä virtuaaliprofiilin luomiseen. Toisaalta idea kuulostaa hieman vaaralliselta. Eikö menetyksen jälkeen pitäisi surra siksi, että pystyy päästämään irti ja jatkamaan elämäänsä. Eikö tällainen palvelu tavallaan huijaisi surutyötä tekeviä? En tiedä psykologiaa kauhean hyvin, mutta veikkaisin, etteivät seuraukset olisi kovin hyvät. Tähänkin saa ottaa kantaa, jos tietää!

Kuoleman määritelmä on käsittääkseni elintoimintojen loppuminen. Toisin sanoen siis biologinen kuolema. Keho lakkaa toimimasta. Kuori, joka ympärillemme on kehittynyt ei enää toimi. Mitä tapahtuu sille mitä on sisällä ja liikuttaa kuorta? Tulevaisuudessa se voi kenties elää ainakin virtuaalimaailmassa. Toivottavasti oikeasti myös jossain muualla.

Kohta kolahtaa

Täällä ollessani suoritan yleisiä media- ja viestintäopintoja.

Erityisen mielenkiintoinen kurssi, jolle osallistun käsittelee uutta mediaa (new media). Kurssi on nimeltään New Media and convergence Culture. Olemme käyneet läpi muun muassa Henry Jenkinsin ajatuksia teemaan liittyen. Hän ennustaa kirjassaan Convergence Culture (2006) oivallisesti mediamaailman tulevia muutoksia, jotka ovat meillä jo nykyaikaa.

Kurssilla meille esiteltiin myös ihmisten ajatuksia 1900-luvun alusta. Jo tuolloin oli olemassa ajatus Internetistä, tabletin kaltasista mobiililaitteista sekä Wikipedian tapaisesta valtavasta, nopeasta ja helppokäyttöisestä tietosanakirjasta. Teknologia ei vain vielä tuolloin mahdollistanut mahtavien visioiden konkretisoimista.

Viimeisillä luennoilla olemme keskustelleet nykyisistä mediamaailman murroksista sekä tulevaisuudennäkymistä. Kirjoitin aiemmin kurssityönä englanninkielisen tekstin mobiilivallankumouksesta ja sen vaikutuksista elämäämme sekä menneinä että tulevina vuosina. Yksi mielestäni tärkeä asia jäi mainitsematta. Puhuimme tästäkin jo kurssilla, sillä eräs opiskelijoista oli löytänyt aihetta koskevaa uutisointia Guardianin nettisivuilta.

Operaattorit tulevat muuttamaan mobiililiittymien laskutusperusteita lähitulevaisuudessa. Tällä hetkellä suurimpina perusteina toimivat puhelu- ja tekstiviestiliikenne. Lisäksi on olemassa erilaisia sopimuksia datapaketeista ja nopeuksista. Löysin aiheeseen liittyvän uutisen myös MTV3:n verkkouutisista.

Operaattorien suurimpina huolenaiheina ovat varmasti puhelu- ja tekstiviestimaksut kiertävät applikaatiot ja palvelut kuten Skype, Facebook ja WhatsApp. Eilen maanantaina 8.4.2013 uutisoitiin hakukonejätti Googlen havittelevan WhatsAppia siipiensä alle jopa miljardin dollarin kaupassa. Kaupan jälkeen suosittu palvelu on tuskin enää ilmainen. Uuden vuoden aattona lähetettiin 18 miljardia viestiä WhatsAppin kautta - lähes ilmaiseksi. Kukapa ei näistä haluaisi voittoja kääriä?

Uudet laskutusperusteet kolahtavat pahasti etenkin nuoriin kuluttajiin. Muistan teini-ikäisenä käyttäneeni jopa 1000 tekstiviestiä kuukaudessa pitääkseni yhteyttä perheeseen, kavereihin ja silloiseen tyttöystävään. Nykyisin olen pystynyt korvaamaan tämän menoerän käyttämällä kolmea edellä mainittua palvelua sekä sähköpostia älypuhelimella.

"Normaalit puhelut" (vrt. Skype) ja tekstiviestit alkavat kenties olla historiaa. Kuka niitä enää käyttää kymmenen vuoden kuluttua kaikkien omistaessa älypuhelimet? Operaattorien täytyy uudistaa toimintamallejaan kilpailukyvyn säilyttämiseksi.

Ja minä taidan mennä ostamaan vanhan kunnon radiopuhelimen.

The Mobile Revolution – are you hooked up yet?

When the leading experts, politicians, public officials, business leaders and journalists predicted I the 1990’s that the internet would transform the world they couldn’t ever imagine what kind influence the Internet will have actually. Since Apple brought their first smart phone, iPhone, to the markets, everything has changed.

The first smart phone came out in 1993 and it was produced by IBM but the device wasn’t ready yet. Either the world wasn’t. It took almost eight years before smart phones became more popular than basic mobile phones. Nokia (in Europe) and especially Samsung (Asia) had big influence to the sales of smart phones during the last years. The change happened in the autumn of 2011: Smart phones overtook sales and there is nothing to stop it. Sales will keep only increasing. Talking about mobile phones, especially in western countries, almost everyone has even one or more today.

In addition of smart phones Apple and the other biggest companies has brought more mobile devices for consumers, tablets for example. We have had laptops over the decades already but those have also developed rapidly. The modern laptops of today are smaller and lighter but, however, more efficient.

And what has this kind of mobile revolution brought to our lives and societies?  At least can be said that the experts weren’t wrong when they claimed world will change because of the Internet. In the book Misunderstanding Internet it’s said Internet is the unstoppable force. It will shrink the universe, promote dialogue between nations and foster global understanding. 

Changes in the Media World

The field of advertising in the media has transformed within the mobile revolution. For example in Britain internet advertising already took a larger share (25 per cent) of advertising expenditure in 2010 than the newspaper press (18 per cent). These kinds of changes mean that the newspapers will get less and less incomes from adverts every year. They have to change also to avoid the bankruptcy. So what is the result? The unemployed journalists? Exactly.

This development of advertising gives challenges to the marketing persons too. They have to think and create new ways to do marketing and advertising. Today paper or television commercials are not enough. Every company is trying to get visibility in the social media. Or at least they should try. The branch of marketing is wider than ever before.

People are reading less newspaper now because they can get the news whenever and wherever they want. Every newspaper has now own websites offering instant news via RSS for their readers.

The way to the Eden – or not?

Today we can do almost everything with our smart phones or tablets which earlier needed computer. Mobile access to the Internet was the way to the Eden.  Now we can check the e-mails and answer those. We can use social media and build social networks via mobile devices while moving around. We can send instant messages to chat to the other side of the world while having a lunch. We can get the News immediately with RSS. We can pay bills via mobile applications and even do shopping in the Internet while sitting in a tram or a bus. 

The possibilities these devices are giving are addictive.  Let’s take an example everyone knows now (not five years ago), Facebook. When you post status update, new photo or participate in some discussion you “have to” follow how others (users) are reacting. And when they do, and if they do it positive way, it gives satisfaction. You’d like to do it again. As I said, addictive and really easy to get hooked up.

There can also be some group discussions you’re involved, with your friends or something you have to follow because of your job or school. So serious and not so serious. But still you “have to” follow all the time what the others are writing. Basically you could have all the time going on something you “should” follow, comment or participate some way.

I have noticed this phenomenon increasing fast. I’ve seen teenagers having lunch in restaurant as a group of six people and everyone using smart phone same time. It looked like they were together but still not. 

Think about yourself. How often are you checking your phone? And in what kind of situations? Is it always acceptable on your mind? What might the others around you think? Is the mobile access to Internet really the way to the Eden?  

Once we went to have a dinner with a group of my friends and as soon as we sat down I asked if everyone could abandon their mobiles phones for the dinner. 9 of 10 said it is okay but one, the youngest of us, really could not give up the phone.  She was chatting in Facebook and sending SMS during the dinner while we others had discussions. She wasn’t isolated, she didn’t feel herself as an outsider, but it was still bothering me. Why could not she give the phone away for an hour? Do we have to be “online” all the time?

I think she is hooked up already.

Seikkailu jatkuu - vihdoin!

Sininen, punainen ja valkoinen,
värit kaikki sydämen.

Tykkään (äidinkielen opettajan mukaan johdanne ruotsikielen sanasta "tycka", joten ei soveliasta käyttää kirjakielessä, mutta mielestäni blogin tyyliin ihan sopiva) kirjoittaa kronologisesti, joten tämän tarinan vauhdittamiseksi täytyy palata ajassa kauan taaksepäin. Edellisestä päivityksestä on jo vierähtänyt tovi ja tässä välissä on tapahtunut taas kaikenlaisia kommelluksia.

Tämän julkaisun aiheita olkoon jalkapallo Prahassa, kevät, jääkiekko Prahassa, Suomen vierailu ja pääsiäinen.

Jalkapalloa - vihdoin!

Eräs mukava tsekkiläinen kaveri perusti meille Erasmus-opiskelijoille Facebook-ryhmän, jossa hän alkoi kysellä kiinnostuksesta jalkapallon pelaamiseen ja selvitti lopulta paikan sunnuntaipeleille. Ensimmäisellä kerralla meitä oli pelaamassa 13 pelaajaa, todella monikansallinen ryhmä. Itse olin joukossa ainoana suomalaisedustajana. Toisena sunnutaina meitä oli jo reilu parikymmentä. Nyt "tapahtuma" on saavuttanut jo niin isot mittasuhteet, että pelaamme viikottain neljän joukkueen turnauksen ja mukaan pääsevät ne pelaajat, jotka ehtivät ilmoittautua joukkueisiin. Pelin taso ei ole päätä huimannut, mutta kuntopalloiluksi erinomaista touhua! Parasta on kuitenkin nauttia itse pelistä, pelaamisesta ja kavereiden seurasta. Jalkapallo yhdistää ihmisiä, se on selvä!

Kevättä - vihdoin!

Kauan tätä ihanuutta saatiinkin odottaa! Lumet ovat sulaneet, mutta lämpötilannousua odottelemme vielä. Tähän aikaan viime vuonna Prahassa kuljettiin kuulemma shortseissa. Toistaiseksi mittari on pysynyt melko vaatimattomissa lukemissa muutamaan +15:n päivää lukuunottamatta. Minulle pääsiäinen on aina ollut henkilökohtainen "takaraja" kevään saapumiselle. Kerran, noin 4-5 -vuotiaana pukeuduin noidaksi ja lähdin virpomaan naapurustoon. Ylläni oli tuulipuvuntakki, jonka kuitenkin riisuin kesken kierrosta, koska oli niin kuuma. Tämä taitaa olla varhaisimpia kevät -muistojani. Toivottavasti ensi viikolla voi jo jättää talvitakin kaappiin.

 

Sparta Praha

Mahtava ranskalainen ystäväni Lisa pyysi mukaan katsomaan Tsekin play-offs jääkiekkoa, ottelua Sparta Praha - Trinec. Livenä lätkä on viihdyttävä laji ja näkemämme ottelu oli kaikinpuolin mainio. Vierasjoukkue rakensi draamankaarta alusta saakka siirtymällä alle kymmenessä minuutissa 0-2 johtoon. Sparta tuli kuitenkin peliin mukaan tasoittamalla ennen viimeistä erää.

Kolmannessa erässä Trinec maalasi taas ja kotijoukkueen loppukiri oli hienoa katsottavaa. Suomalaisille tuttu Petr Ton tasoitti vain 30 sekuntia ennen loppua ja siirsi ottelun ratkaisun jatko-ajalle. SM-liigassa tuhoisaa jälkeä tehnyt Petr Ton on jo nyt yksi Sparta Prahan seuralegendoja, vaikka hän pelaa edelleen. Kaikkien aikojen maalintekijätilastossa hän on toisena aktiiviuran edelleen jatkuessa.

Spartan ykkösketjussa pelaa myös toinen SM-liigasta tuttu supertähti Petr Tenkrat. Hän näytteli ottelussa myös merkittävää roolia. Tenkrat otti kymmenen minuutin käytösrangaistuksen ottelun lopussa eikä päässyt jäälle jatkoajalla. Jatkoaika päättyi maalittomaan, joten edessä oli voittolaukauskilpailu.

Ratkaisu nähtiin vasta 7:ssä parissa. Tenkrat taituroi kiekon verkkoon ohi mainiosti siihen saakka torjuneen Trinec -vahdin. Toiseksi sankariksi nousi Spartan veskari, joka pysäytti viimeisen Trinec -yrityksen ja juhlat alkoivat kylmässä jäähallissa. Areena muistuttaa jotenkin etäisesti Tampereen historiallista Hakametsän jäähallia. Ei pahalla, ei siis mitenkään moderni mesta. Hienoimmalla Prahan areenalla pelataan kuulemma vain maaotteluita.

Kirjajulkkarit - vihdoin!

Olin ostanut lentoliput Suomeen jo helmikuun ensimmäisellä viikolla. Tuntui hassulta selata lentoyhtiöiden tarjouksia samalla viikolla kuin lensin Prahaan. Ihan kuin olisi heti halunnut takaisin kotiin. Tulin kotimaahan hyvissä ajoin ennen H-hetkeä, sillä halusimme panostaa valmisteluihin. Vietin siis kaksi viikonloppua Kotkassa. Ensimmäiselle sattui hyvin DJ Langen keikka Kotkan Sooloon. Hauska ilta.

Alkuviikko meni valmistellen Päivänsäde -kirjan julkkareita ja esitystämme. Työstimme musiikkia, valitsemme kuvia, rakensimme slideshowta. Kymmeniä tunteja työtä, joka kannatti. Kauan odotettu iltamme oli erittäin onnistunut! Läsnä oli paljon ystäviä ja sukulaisia sekä Kotkasta että vähän kauempaakin. Esityksemme helmenä hohti viulisti Sofia Kosonen. Hän tuli ystävällisesti Helsingistä saakka täydellistämään performanssin. Viulumusiikki livenä on uskomattoman kaunista.

Lauantaina oli toinen jännittävä päivä. Menimme Suomalaiseen Kirjakauppaan isän kanssa jutustelemaan ihmisille ja katsomaan, josko joku haluaisi nimemme kirjaansa. Väkeä riitti niin paljon, että meni "ylitöiksi". Oli taas todella palkitsevaa kuulla palautetta kirjan jo lukeneilta. Edelleenkään ei kaduta julkaisu. Päinvastoin! Toivottavasti Päivänsäde löytää moneen kotiin. Sanoma on tärkeä.


Illalla juhlimme vielä pikkuveljen synttäreitä tavalla, jota hän ei varmasti koskaan unohda! Lystiä jekutusta kolmesti. Ja aamulla "karu" paluu lentokentän kautta Prahaan tunnin yöunien jälkeen.

Pääsiäinen

Näin pääsimme kronologiassa loppusuoralle. Pääsiäinen juhlapyhineen saapui. Kuten jo todettua, minulle kevään merkki. Tsekissä "virpominen" tehdään hieman eri tradition mukaisesti kuin Suomessa. Täällä miehet "piiskaavat" naisiaan pajunoksilla tuottaakseen pitkää ikää ja kauneutta heille, naiset muistavat miehiä suklaamunilla. Periaate tosin sama kuin Suomessa virpomisella, mutta... Opiskelijapiireissä tämä on kuulemma viety vähän eri tasolle. Noh, huomenna se selviää.

Lauantaina söin ravintolassa lammasta pääsiäisen kunniaksi ja sunnuntaina oli itsetehty pääsiäisillallinen punaviinin ja ystävien kanssa.

Romania

Tutustuin viikolla ensimmäisiin romanialaisiin elämäni aikana. Hävettää myöntää, mutten tiennyt heidän maastaan juuri mitään aluksi. Bukarestin, Transylvania, Draculan, Geoghe Hagin... Siihen se sitten melkein jäikin. Omat kokemukseni Suomessa asuvista Romaniasta tulleista ihmisistä on ollut poikkeuksetta niin negatiivinen, ettei heidän kulttuurinsa ole kiinnostanut lainkaan. Nyt kuitenkin tuli asennemuutos. Ja samaa toivon kaikilta tätä lukevilta.

Romanialaiset ovat todella cool ja valtio näyttää kauniilta ainakin kuvissa!:)

Tsekki, ja erityisesti Praha, on uinut syvälle sydämeeni. Siksi kirjoitin:

Sininen, punainen ja valkoinen,
värit kaikki sydämen.

Mahtavaa alkavaa viikkoa kaikille! :)

Modestep, sakot ja uusi elämä

Täällä taas!

Tai no, missään välissä mihinkään lähtenytkään. Mutta aika uusien kuulumisien!
Edellisestä turinoinnista on jo vierähtänyt tovi.
Välillä on hankalaa löytää kirjoittamiselle aikaa ja sopiva lovi.
Asiat kyllä pyörivät vinhasti päässä, tahtoisivat ulos paperille.
Onneksi tänne alkaa tulla kevät, ei ole kadut enää jäässä.
Pääsen ulos lenkille, nauttimaan auringosta, uimaan ja kuntosalille.

Eilen oli tosiaan lämpöasteita +13 eikä lunta näy enää missään. Ensi viikolla tosin taitaa painua taas nollan tietämille. Onneksi maaliskuun lopussa on jo lämmintä.

Kävimme siis italialaisen ystäväni Simonen kanssa katsomassa Modestepin live -vedon Roxy nimisessä yökerhossa täällä Prahassa. Tunnelma ja musiikki olivat aivan uskomattomia. Kuvailin tapani mukaan muutamia pätkiä keikalta ja koostin pienen "minielokuvan" matkamuistoksi.

Sakot

Konsertin jälkeen kävimme vielä viereissä kuppilassa haistelemassa tunnelmaa ennen kotiinlähtöä. Ulkona  Simone kysyi tulta tupakkaansa. Tiesin, ettei hänellä ole sytkäriä mukana, joten mukavana kaverina otin pubista mukaan tulitikut ennen poistumista. Sytytin hänen tupakkansa. Itse en siis vieläkään polta. Halusin vain olla hyvä kaveri italianolle.

Jäljelle jäi muutama tulitikku ja sytytin nekin palamaan. Liekki on kaunis (pyromaani?) Pudotin palavat tikut kadulle. Niin kuin kaikki tekevät sytytettyään tupakan. Poliisiauto pysähtyi kohdallemme ja kaksi herraa täydessä varustuksessa kiirehti luoksemme. Syyttivät tuhopolton yrityksestä. Olin kuulemma yrittänyt polttaa rakennuksen takanamme. Parilla tulitikulla pudottamalla ne kivetykselle? Minähän en tuollaisia syytöksiä niele. Sakko olisi kuulemma 1200 kruunua. Minähän en tuollaisia summia niele.

Alkoi valitus. Sanoin, etten todellakaan aio maksaa. Poliisi oli ymmärtäväinen. Hän pyysi minua nousemaan autoon. "Let's go the immigration police station to solve this. Please step into the car!"
Alkoi neuvottelu. Minähän en tuollaiseen poliisiautoon nouse. Sanoin voivani maksaa 1000 kruunua. Summa miellytti sinistä herraa. Hän jopa hymyili. Menimme automaatille. Maksoin. Kysyin: "Are you serious? You think I tried to burn that building?"

Hän ei ollut enää varma. Sanoi vain tekevänsä työtään ja että yritän kenties  vain valehdella välttääkseni sakot. Hän kysyi myös mitä poliisi Suomessa tekisi, jos hän olisi ollut minun asemassani Suomessa. Vastasin: "Nothing. Or maybe they would ask you to pick up matches and then say have a nice night."

Poliisi meni autolle. Ennen astumistaan sisään hän lausui kuolemattomat sanat:
"Well, this is Czech Republic, welcome to Prague!".
No, kiitosta vaan.

Carnival Party

Perjantaina oli edessä vielä toiset huikeat juhlat. Sasazun (iso clubi Prahassa) naamiaiset. Juhlat olivat upeat. Olin tapani mukaan hyvin varustautunut.

Uusi elämä

Tämä viikko oli erilainen kuin aiemmat neljä tähän mennessä Prahassa. Tiedossa ei ollut yhtään juhlia ennen maanantaita ja viikkoonkin lähdettiin virkeänä sunnuntain jalkapallopelailun jälkeen. Opintojen alkaminen tuo selkeyttä ja rytmiä elämään vaihto-opintojen aikana. Ensimmäisten viikkojen tarkoitus olikin tutustuttaa meitä vaihtareita toisiimme ties millaisten kissanristiäisten kanssa. Silti monet katsovat edelleen kieroon kieltäytyessäni maanantaibileistä tai tiistai-iltakaljoista.

Täällä pyörivät kurssit vaativat vähän ponnisteluja, joten aikaa opinnoillekin täytyy löytyä. Valitsin kurssini siten, että luentoja on vain maanantaista keskiviikkoon. It's all about being smart ;)

Nyt voin käydä reissuilla, jopa ennen opintojen päättymistä! Bratislava, Wien, Ostrava, Olomouc, Brno, Budapest... Nämä kaikki kutsuvat kevään aikana. Ehkä jopa Pariisi, johon sain kutsun ystävältäni. Kenties kesäkuussa opintojen päätyttyä on tiedossa mahtimegamatka Saksaan. Dressden, München, Köln, Frankfurt, Berliini.

Italia ja Rooma kaipaavat ehkä myös huomionosoitukseni tänä kesänä ennen paluuta Suomeen.

Ravintolassa

Tähän loppuun vielä ihan pakko hehkuttaa tästä hintatasosta. Okei, otetaan tähän paikkaan pieni mielikuvaharjoitus. Askel askeleelta:

1. Haluat mennä syömään ravintolaan. Kuvittele mielessäsi suosikkipaikkasi ja tunne suussasi suosikkiannoksesi maku.
2. Menet ravintolaan ja otat ruokalistan käteen. Ennen tilausta tarkistat vielä rahatilanteesi, ettei loppuiltaa tarvitse viettää tiskaamassa astioita.
3. Lompakossasi on vain 10€:n seteli. Mitä tilaat?

10€ vastaa täällä noin 250 kruunua. Tuolla rahalla saa syötyä kolmen ruokalajin maittavan illallisen ja juotua oluttua tai viiniä päälle.

Toinen harjoitus voisi olla tällainen:

1. Haluat mennä pubiin juomaan olutta. Kuvittele mielessäsi suosikkipaikkasi ja tunne suussasi suosikkijuomasi maku.
2. Menet pubiin ja ennen kuin tilaat oluen tarkistat rahatilanteesi. Montas sitä pystyykään ottamaan?
3. Lompakossa on vain 5€:n seteli. Mitä tilaat? (Karhu, pullosta).

5€ vastaa siis 125 kruunua ja sillä pystyy nauttimaan täällä 5-7 isoa tuoppia paikasta ja oluesta riippuen.

Tervetuloa Prahaan! :)

Kevättä! :)

Iltarusko

Lenkille jaksaa lähteä välillä

Ruoka majoituksen ravintolassa, 1,60€

Ratikassa

Päivittelyn aika!

Edellisestä kirjoituksesta ehti vierähtää reilu viikko ja olen potenut huonoa omaatuntoa laiskuuteni takia. Toisaalta täällä on ollut valtavasti taas paljon kaikkea ohjelmaa, kivaa tekemistä, uusia ihmisiä, mielenkiintoisia paikkoja, mahtavia makuja, upeita oluita ja opintoja. Kurssit pyörähtivät käyntiin siis viime viikolla ja tällä viikolla on ratkaisujen aika. Tapana on siis tutustua valitsemiinsa kursseihin kahden viikon ajan, jonka jälkeen voi vielä jättäytyä pois tai liittyä mukaan.

Tällä hetkellä valintani näyttävät mediapainotteisilta ja niitä opintoja ensisijaisesti tulin tänne tekemäänkin. Kaarlen yliopistossa kun ei puheviestintää opeteta. Kurssivalintani ovat seuraavat:

- European Media Policy (5op.)
- Communication research (7op.)
- New media convergence and culture (6op.)
- Central European Cinema (3op.)
- Media and culture reading seminar (3op.)
- Media and participation (4op.)
- English for journalism and public communication (4op.)

Yht. 32 pistettä kevätkaudelta.

Kurssit vaikuttavat: 1. Mielenkiintoisilta, 2. Haastavilta, 3. Työläiltä. Tiukka kevät tulossa. Ainoastaan listan ensimmäinen kurssi on kanditason ja loput maisteritason opintoja. Kyllähän toisen vuoden opiskelija nuo hallitsee. Mehän tiedämme jo kaikesta kaiken.

Se opinnoista tässä vaiheessa. Seuraavaksi haluaisin jakaa joitakin huomioita paikallisesta kulttuurista.
Asun täällä siis k-a-u-k-a-n-a keskustasta ja tämän takia istun päivittäin raitiovaunussa vähintään 1,5 tuntia. Toisinaan kolme, jos käyn illalla uudestaan keskustassa. Näiden matkojen aikana on ehtinyt kiinnittää huomiota paikalliseen elämään.

Täällä raitiovaunuliikenteen ohjaaminen tapahtuu pitkälti kuljettajan omatoimisuudella. Hämmästyin ensimmäisen kerran nähdessäni kuskin hyppäävän ulos keskellä risteystä. Hän meni ilmeisesti vaihtamaan raidetta. "Vaihdekeppi" (rautatanko) on vaunun keulassa olevassa aukossa. Helsingissä sporat taitaa mennä hieman eri tavalla?

Viime viikolla eräs kuljetta pysäytti vaunun ennen liikennevaloja, vaikka ymmärtääkseni hän olisi saanut jatkaa matkaa. Hän näki ystävättärensä pysäkillä ja hyppäsi ulos kesken matkan juttelemaan tälle! Ei sen puoleen, kerran Suomessakin Kotkan parhaaksi valittu bussikuski pysäytti pientareelle ja meni tupakalle, koska "oli edellä aikataulusta niin paljon". Meitä taisi silloin vähän naurattaa.

Täällä paikalliset ovat uskomattoman kohteliaita. Aina, siis aina, maltetaan odottaa, että vaunusta tullaan ulos ennen kuin kukaan, siis kukaan, pyrkii kyytiin. Sama metrojen kanssa. Hämmästyttävää on nähdä myös kuinka avuliaasti nuoremmat antavat  täällä tilaa vanhempien noustessa kyytiin. Oman paikan tarjoaminen tapahtuu aina. Siis aina! Itse pidän tästä. Toisaalta aika usein suorastaan veetuttaa seisoa koko 45:n minuutin matka keskustaan.

Prahan raitiovaunut miellyttäisivät suomalaisia. Täällä on penkkejä vain yksittäin eli ei ole vaaraa joutua istumaan tuntemattoman viereen. Meitä puolestaan harmittaa, koska keskustelu kaverin niskan kanssa ei ole mukavaa.

Ystäväni oli tehnyt mielenkiintoisen huomion liittyen liikenteeseen. Hän oli nähnyt kuinka vapaana kadulla juossut koira (tyypillistä täällä) oli pysähtynyt yksin suojatien eteen odottamaan raitikan menevän ohi ja vasta sitten ylittänyt tien. Evoluutio. Siksi kai ne talitiaiset laulaa cityssä eri tavalla kuin landella.

Nyt täytyy juosta seuraavaan ratikkaan tekemään lisää havaintoja. Ti ti tyy!

Party Animal

Niin se viikonloppu taas hurahti täpäkästi ohitse. Nyt rauhallisena maanantai-iltana on hyvä katsella taaksepäin tehtyjä koiruuksia. Luvassa lyhyt "elokuva" Let It Roll -tapahtumasta, kertomus lauantai-illasta ystävien kanssa sekä sunnuntain matkasta Plzenin (Pilsenin) kaupunkiin Pilsner Urquellin syntykaupunkiin.

Focus 

Perjantai-illan riemuksi (torstain tervetulojuhla oli jotenkin vähän pieni pettymys) suuntasimme Prahan pohjoispuolelle alueelle 7 kohti Let It Roll -festareita. Tämä koko tapahtumaan osallistuminen on  hyvä osoitus siitä kuinka kummallisesti asiat voivat järjestyä. Vielä Suomessa ollessani, noin viisi viikkoa sitten, eräs tyttö Yhdysvalloista kirjoitti vaihtareiden Facebook -ryhmään Sub Focuksen Praha -keikasta ja huusin silloin jo ryhmässä innoissani "I'm in!". Allysta ei kuitenkaan kuulunut tämän jälkeen mitään. Tapasin hänet kuitenkin sattumalta tiistaina orientaatioviikon tapahtumassa ja muistin nimestä heti keikan ja sovimme oikeasti lähtevämme paikan päälle.

Alue, kuten otaksuinkin, on karmivan näköistä teollisuusaluetta vailla ylimääräistä valoa ja hymyileviä ihmisiä. Löysimme ratikkapysäkin lähettyviltä mukavan pubin, jossa virkistimme itseämme ennen alueelle menoa. Meininki kolmen stagen ja kolmenkymmenen DJ:n bileissä oli jotakin seuraavista: häkellyttävä, mahtava, uskomaton, unohtumaton, ässä. Sub Focus teki vaikutuksen miksaustaidoillaan. Parhaimmillaan taisi pyöräyttää neljää biisiä samanaikaisesti.

No niin, antaa seuraavan "leffan" kertoa loput.

Huumaa

Edellisen blogipäivityksen mukaan lauantai-illan piti olla rauhallinen kämpillä, mutta eihän kaverin esittämää illalliskutsua voinut vastustaa. Ennen ruokailua kiertelin vähän kaupungilla itsekseni ja kiipesin muun muassa vanhan kaupungin kellotorniin kuvailemaan maisemia. 

Illan ja yön kuluessa hyvässä seurassa tulin tarkistaneeksi sähköpostit puhelimesta ja siellä odottikin iloinen yllätys: muistutus seuraavan päivän Plzenin matkasta. Olin sekoittanut tapahtuman erääseen toiseen, joka alkoi klo 15 ja reissuun olikin tarkoitus lähteä 8.45. Eikä keskustasta yöllä ihan niin vain kiidetä Hostivariin ja takaisin. Viivyimme siis kaverini kanssa keskustassa myöhään, jonka jälkeen pyörähdin kämpillä ja painelin samoilla silmillä takaisin keskustaan odottamaan muun retkikunnan saapumista ja junanlähtöä.

Plzen - Pilsnerin pesä

Yön valveillaolo alkoi painaa jaloissa viimeistään siinä vaiheessa, kun kiipesimme kaupungin katedraalin ja samalla koko Tsekin korkeimpaan torniin 102:n metrin korkeuteen yli 300 askelmaa. Suomessa niin kapeita puisia portaita ei varmasti saisi yleisö enää käyttää... Näkymät olisivat olleet varmasti paremmat ilman sankkaa sumua. 

Pilsnerin museo oli aika mitäänsanomaton ja lievähkö pettymys. Maittavan lounaan jälkeen (kanasalaatti), jatkoimme kaikkien odottamaan Pilsnerin panimoon. Se kompleksi on vaikuttava ja valtava! Ehdottomasti kokemisen arvoinen. Tsekkiläinen opas puhui täydellistä englantia ja oli muutenkin äärimmäisen taitava puhuja. Saimme hyvin seikkaperäisen selostuksen oluen historiasta ja panemisesta. Sekä tietysti maistiaisia! 

Näin se pakataan

Näin sitä säilötään

Ensimmäinen "koulupäivä"

Eilen maanantaina tosiaan alkoi opinnot englannin kielen kurssilla. Tavoitteena buustailla oman alan sanavarastoa sekä tietenkin omaa puhe- että kirjoitustaitoa. Ensimmäinen opettajan kohtaaminen oli vähintäänkin miellyttävä. Hän otti meidät Erasmus -opiskelijat vastaan hämmentävän lämpimästi esitellen meidät tsekkiläisille opiskelijoille. Meidät tunnetaan täällä nyt nimellä "summer people".

Kurssien valitseminen tuntuu olevan juuri niin hankalaa kuin olen lukenut aiemmin täällä vaihdossa olleiden raporteista. Saadessamme tunnukset ja oikeudet käyttää Kaarlen yliopiston "Korppia" ovat tsekkiläiset opiskelijat jo varanneet paikkansa kursseilta ja monet suosikeistani olivat jo täynnä. Ei auta kuin mennä koputtelemaan oveen ja katselemaan josko sinne yksi suomipoika mahtuisi sekaan. Muut kurssit, joille olen ilmoittautunut ovat huomenna alkava communication research (kuolen), New Media and convergence Culture, Central European Cinema (suosituksesta) ja Critical Perspectives to Terrorism (vähä arpomalla).

Täällä saa siis kaksi viikkoa katsella miltä valittu kurssi vaikuttaa ja mieltään voi vielä muuttaa. Toivon muutamalle suosikkikurssille aukeavan tilaa. Yksi ehdoton tavoitteeni on vielä tunkeutua futsal-kurssille, joka on tietenkin jo täynnä.

Rottakämppä

Linjoilla taas. Tällä kertaa sijainti kirjoitushetkellä on opiskelija-asuntola Hostivar. Luvassa raporttia muuttopäivän ensitunnelmista, ensimmäisestä viikonlopusta Prahassa sekä ensimmäisestä Erasmusviikosta aina alkuinfosta Welcome Partyn tapahtumiin.

Tosiaan Internet -yhteyden puuttuminen alkuviikolla rajoitti bloggaamista, mutta onneksi saimme eilen pääsyn asuntolan verkkoon. Tietysti joku ajattelee nyt, että "why don't go out and build you own connections for your readers". Anteeksi, oon ollut hieman laiska ja samalla kiireinen aikataulutetun ohjelman seuraamisen kanssa.

Muuttopäivä oli siis ensimmäisen Praha -viikon perjantaina. Sain Michelle -hostini ystävältä onneksi autokyydin, sillä moottoritietäkin käyttäen matkaan kului reilu puolituntia. Asuinpaikan ensivaikutelmista lisää seuraavissa videopätkissä.

Sisäänkirjautuminen sujui helposti, sillä respassa ollut kaveri puhui kohtalaisesti englantia ja minulla oli kaikki vaadittavat dokumentit mukana (yllätys sinänsä). Päästyäni kamojen kanssa huoneeseen hain ensitöikseni imurin respasta ja siivosin koko huoneen. En edes halua tietää mitä törkyä lattialla oli. Lisäksi "hyvä äijä" -statuksen minulta saanut naapuri Rok Slovakiasta heitti lainaksi muutaman rätin, joilla sain pyyhittyä isoimmat rojut pois pinnoilta.

Huonekaveria en ole vielä tavannut, mutta muutamia infoja on jo heittää tiskiin. Kaveri on kuulemma Saksasta, tekee lääkiksen tohtoriopintoja ja huoneessa leijuneesta tuoksusta päätellen polttelee pilveä silloin tällöin sisällä. How cool is that! Pitänee ottaa muutama juttutuokio herran kanssa ensitapaamisen yhteydessä. Hän on ilmeisesti lomalla, sillä täällä alkaa kesälukukausi vasta maanantaina.

Pidin muuton jälkeen ovea auki, jotta ilma vaihtuisi paremmin. Vastapäisestä huoneesta kurkisti pian vaalea tyttö, joka kyseli englanniksi tietäsinkö jotakin jääkaapeista käytävillä. Tajusin heti Lauran olevan suomalainen, mutta vedätin häntä hetken aikaa jutustelemalla englanniksi ennen kuin kysyin mistä hän on kotoisin.

"From Finland", hän vastasi.
"Me too! ;)"

Ilme oli näkemisen arvoinen!
Myöhemmin samana päivänä tutustuin ruotsalaiseen Camillaan, joka saapui vähän minun jälkeeni Hostivariin. Lähdimme skandinaavisin voimin yhdessä keskustaan katselemaan paikkoja.

Vanhan kaupungin aukiolta

Jan Husin patsas

Vanhan kaupungin aukio

Vanha synagoga

It's Mojito time! 

Meidän lähellä on muutama ruokakauppa ja parin ratikkapysäkin päässä iso ostoskeskus. Raitiovaunut ja bussit keskustaan lähtevät lähes oven edestä, joten liikkuminen keskustaan on sinänsä helppoa. Ainoa murheenaihe on matkan pituus, mutta loppupeleissä sekään ei ole niin kamala. Kuten laitoksemme johtaja sanoi "40 minutes is nothing in New York!". Pitää laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Raitiovaunulla pääsee lähes yliopiston (sen rakennuksen, jossa kurssini järjestetään) oven eteen. Vaihtoehtoisesti voi vaihtaa ratikan metroon, jolla taas pääsee mihin vain haluaa.

Tunnelmat ovat parantuneet ensijärkytyksen jälkeen. Asuminen Hostivarissa on oikeastaan aika siistiä. Hyviä puolia on myös. Täällä on paljon ystäviä lähellä, jotka voivat auttaa tarvittaessa. Myös opiskelijahintainen ruokala samassa rakennuksessa miellyttää kovasti! Lounaan (salaatti, keitto, lämminruoka) hinta on opiskelijakortilla 40 korunaa eli alle 2€ ja laatu on hintaan nähden ollut tähän mennessä viittä tähteä lähentelevää. Aulassa on myös juoma-automaatteja halvalla vedellä ja limsoilla sekä pankkiautomaatti. Ihmiset respassa voisivat toki olla ystävällisempiä.

Olemme syöneet paljon ulkona ja tarinat edullisesta hintatasosta pitävät paikkansa. Monissa paikoissa oluen hinta on euron tietämillä ja usein hyvän perinteisen ruoka-annoksen saa 5-8€:lla. Parhaimmillaan voi tosiaan syödä kolmen ruokalajin illallisen ja kumota olutta tuopillisen noin kymmenellä eurolla. Ruoka on ollut joka paikassa todella hyvää!

Ensimmäisen viikon ohjelma yliopiston puolesta oli ytimekäs. Alkuinfo, jossa kerrottiin miten kurssit valitaan, seuraavana päivänä opiskelijakorttien (ISIC) nouto. Vasta tällä kortilla saimme oikeuden Hostivarin asuntolan verkkoon. Samalla kortti toimii myös avaimena asuntolaan. International Club on pitänyt meille orientoivaa ohjelmaa tällä viikolla ja olemme tutustuneet toisiimme hienosti!

Jäätävä kansainvälisyyden tulva vyöryi ylitseni ensimmäisissä illanistujaisissa. Tapasin ihmisiä Belgiasta, Slovakiasta, Saksasta, Tsekistä, Itävallasta, Norjasta, Ruotsista, Portugalista, Espanjasta, Italiasta, Irlannista, Ranskasta, Uudesta-Seelannista, Australiasta, Turkista ja Yhdysvalloista. Ei paha saldo yhdelle illalle.

Tyypillinen keskustelu uuden tuttavuuden kanssa menee täällä aina jotenkin näin:

- Hi! What's your name?
- Where are you from?
- What are you studying?
- What do think about Prague?
- Where do you live here? (Ja kaikki nauraa mulle aina, kun sanon asuvani Hostivarissa.)

Kohtalaisen rankkaa käydä samat keskustelut illan aikana kolmekymmentä kertaa, mutta on ollut aivan huikean upeita kaikki hetket näiden uusien tuttavuuksien kanssa!

Eilen meille järjestettiin Welcome Party, jossa oli livemusiikkiakin paikallisen rock -bändin muodossa. Yllätys oli suuri päästessämme perille. Nousimme portaita seitsemänteen kerrokseen saakka. Tunnelma oli kuin underground -party, mutta kattokerroksessa. Lysti ilta, lisää uusia kavereita ja hyvä meininki kaikenkaikkiaan. Mitä nyt yöbussimatka taisi kestää kaksi tuntia kämpille...

Tänään edessä Let It Roll -tapahtuma ja pääesiintyjä Sub Focus. Huomenna vapaapäivä ja kurssivalintojen tekemistä ynnä pyykinpesua ja kaupassakäyntiä. Sunnuntaina teemme reissun Plzeniin Pilsnerin syntysijoille.

Ei muuta kuin mahtavaa viikonloppua kaikille! Kettu kuittaa.