torstai 1. elokuuta 2013

Paluu

Huuuuuuh. Olen kotona. Nyt käännetään asetin nupista viimeisen kerran vaihtoblogi -asentoon ja palataan ajassa taaksepäin Prahan vaihtoajan viimeiseen viikkoon, lähtötunnelmiin ja kotiinpaluuseen.

Palautin viimeisen esseeni samana päivänä kun sain Johanneksen vieraaksi. Palautuspäivä oli oma deadline, sillä en olisi saanut enää kirjoitettua kaverin ollessa kylässä. Olin erittäin tyytyväinen tekstiin, josta muodostui ikään kuin oma lopputyöni vaihto-opinnoista. Käytin esseessä hyväksi lähes kaikkien opiskelemieni kurssien sisältöjä sekä puheviestinnässä opittuja teorioita.

Kokonaisarvosana jäi 1,75 keskiarvoon asteikolla 1-4, joten olen erittäin tyytyväinen. Charles Universityn vaatimustaso on kova ja tein omaa tasoani edistyneempiä kursseja. Viimeisestä esseestä sain kiitettävän ja kurssiarvosanaksi 2:n, kuten ennakoin. Koulutyöt hoidettua oli vihdoin mahdolllisuus nauttia viimeinen viikko lomailusta.

Johanneksen kanssa kävimme katselemassa tärkeimpiä nähtävyyksiä ja suosikkiravintoloita ja -pubejani. Päätin reissun kaikkien aikojen yllätykseen. Paluulentomme oli sunnunntaina kesäkuun viimeinen päivä. Herätin kaverini perjantaiaamuna sanomalla, että laukut pitää pakata. Hän oli hämillään. Olihan lähtöön vielä pari päivää aikaa. Heitin hänelle sänkyyn pari lippua, joiden pääsanoma oli: Open Air Festival - Bratislava, Armin van Buuren.

Hankin meille liput Slovakian suureen ulkoilmakonserttiin ja viimeistä edellisenä päivänä matkustimme Bratislavaan kuuntelemaan yhtä maailman parhaista Dj:stä. Armin oli huippu huikea! Täysi kymppi. Kahden ja puolen tunnin setti tanssitti, kosketti ja jäi mieleen yhtenä kaikkien aikojen parhaista musiikkikokemuksista.

Keikan jälkeen hyppäsimme slovakialaisen ystäväni autoon ja lähdimme tien päälle kohti Prahaa puoli neljän aikoihin aamuyöstä. Ajomatkaa oli edessä viisi tuntia, jonka jälkeen pari tuntia vielä paluulennon lähtöön.

Olin palauttanut Hostivarin majoituksen avaimet jo lauantaina ennen lähtöä, joten siirtyminen lentokentälle oli stressitön. Mitä nyt meinasimme myöhästyä lennolta.

Seuraavaa kappaletta kirjoittaessani tulen tuntemaan kuinka kylmät väreet kulkevat pitkin selkääni ja liikutus on voimakas.

Vietin Keski-Euroopan sydämessä, kauniissa Prahassa, ikimuistoiset viisi kuukautta. En tykkää käyttää kliseitä, mutta pakko minun on muiden vaihtareiden tapaan kehua ilmapiiriä, joka Erasmus- ihmisten välille muodostuu. Kertakaikkisen hienoja tyyppejä eri puolilta maailmaa. Vaihtokohteena Praha on varmasti yksi parhaista, mitä meidän alalta voi saaada englanninkielisillä opinnoilla.

Yhteydet naapurimaihin ovat lyhyet, joten halvoilla busseilla pääsee valloittamaan Keski-Euroopan opiskelijabudjetilla, Praha on riittävän länsimaalainen välttääkseen järkyttävän kulttuurishokin ja elinkustannukset ovat melko edulliset Suomen hintoihin verrattuna. Opetus on erittäin laadukasta ja kurssien sisällöt mielenkiintoisia. Risuja heittäisin kurssivalintametodeista, sillä ennen matkaa oli haastavaa tehdä minkäänlaista suunnitelmaa tulevista opinnoista. Paikanpäällä hommat hoituivat kuitenkin ihan ok.

Nyt on kuukausi takana Suomessa ja paluun jälkeen olen viettänyt kesälomaa. Huomenna annan vinkkejä syyskuussa Prahaan vaihtoon lähteville kavereille. Näin sen pitää ollakin.

Tsekki oli hieno kokemus, mutta kotiin on aina hienoa palata. Syksyllä taas Jyväskylään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti